Vähän olen kuitenkin pettynyt näihin valtamedioiden vaalikoneisiin. Kysymykset ovat kovin asenteellisia, eivätkä anna tilaa ns. harmaille alueille, kaikki kun ei ole aina ihan mustavalkoista. Kysymykset tai väittämät ovat lähinnä samoista asioista vain eri tavoin muotoiltuna. Näissä vaaleissa ovat pinnalla talous, työllisyys, maahanmuutto, Nato, SOTE ja energia, ja nämä kaikki ovat tietenkin tärkeitä asioita olla keskustelussa mukana. Puolueiden vaaliohjelmat koostuvat pitkälti näiden asioiden ympärille, ja vaikka vaaliohjelmissa otetaan kantaa moniin muihinkin asioihin, ns. vaalikärjet löytyvät useimmiten näistä. Hyvä niin, mutta itse ehdokkaana ajattelen, että keskusteluun pitäisi nostaa myös niitä asioita mistä ihmiset puhuvat turuilla ja toreilla. Ne eivät edes aina ole eduskunnan päätösvallassa, tai ovat muuten kaukaisia toteutuakseen. Mutta niistä monet haluavat puhua. Kuitenkin kun näitä asioita nostaa esille, saa helposti populistin ja juntin maineen. Otan sen riskin, sillä ehdokkaana minulla on siihen oikeus.

Eläkekattoasiaa olen ruotinut niin Hyvinkään paikallislehden Aamupostin palstoilla kuin vaalipaneeleissakin. Toritapahtumissa ja muualla ovat ihmiset asiasta kanssani vilkkaasti keskustelleet, ja tosiasiassahan kolme neljästä suomalaisesta kannattaa eläkekattoa. Syy miksi meillä ei eläkekattoa ole on, että se ei istu suoraan meidän nykyiseen eläkejärjestelmäämme. Eläkejärjestelmä on kuitenkin ihmisten kehittämä, miksi sen muuttaminen on niin kaukainen asia, että siitä ei oikein saisi edes keskustella? Ainakaan ilman populistin leimaa.

Viime aikoina on kuulunut ehdotuksia, että työntekijöiden pitäisi luopua palkankorotuksistaan ja jopa tinkiä palkkatasostaan, talouden tasapainottamisen nimissä. Samaan aikaan yritysjohdon palkankorotuksista vaietaan eikä yhteisöveron alennus näy työväen lisäämisenä. Minä kannatan yritysjohdon palkkakattoa. Kun yrityksen korkein palkka saisi olla esimerkiksi 12 kertainen matalimpaan palkkaan verrattuna, vähenisi varmasti puheet työntekijöiden palkan alennuksista. Tämä vaatisi tietenkin myös, että pääomatulot ja osingot laitettaisiin samalle viivalle palkkaverotuksen suhteen.

Vähän tähän samaan aiheeseen liittyen, populistin leimasta huolimatta olen uskaltanut puhua myös kansanedustajien ja ministereiden palkkauksesta. Tämä on asia mihin törmää aina vaalitoreilla ihmisten kanssa keskustellessa. Palkkioita pidetään epäreiluina, niin heille jotka tekevät kansanedustajana paljon työtä, mutta eritoten heille jotka käyvät eduskunnassa ”torkkumassa” ja jotka aktivoituvat vasta uusien vaalien alla. Mielestäni kansanedustajan kulukorvauksen tulisi olla tarveharkintainen, ja itse peruspalkkio sitoa esimerkiksi suomalaisten keskipalkkaan. Tämän lisäksi tulisi toki olla aktiivisuuteen ja suoritteisiin perustuvat lisät. Ymmärrän, ettei tällainen järjestelmä olisi mitenkään helppo ja mutkaton toteuttaa, mutta asia on kaikkinensa keskustelun arvoinen. Ja jos keskustelu selventää ihmisille kansanedustajien työnkuvaa ja tehtäviä sekä kenties hälventää ajatuksia verorahoilla vapaamatkustamisesta, eikö se ole silloin kannattanut?