Vappu puhe – Riika Raunisalo http://riikaraunisalo.com Punavihreä agrologi Sat, 30 Sep 2023 19:28:56 +0000 fi hourly 1 http://riikaraunisalo.com?v=4.9.22 Puhe Vappujuhlassa 1.5.2016 Perttulan Kansantalolla Nurmijärvellä http://riikaraunisalo.com/puhe-vappujuhlassa-1-5-2016-perttulan-kansantalolla-nurmijarvella/ Mon, 02 May 2016 06:50:03 +0000 http://riikaraunisalo.com/?p=100 Vuosi sitten elettiin odottavaa aikaa. Eduskuntavaalit olivat ohitse ja arvailut hallitusohjelmasta ja hallituksen kokoonpanosta olivat täyttäneet poliittisen ilmapiirin. Pelättiin pahinta, mutta uskon että kukaan ei osannut silloin ennakoida mitä tulevan pitää. Olivathan keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajat ennen vaaleja antaneet koulutuslupauksia, ja perussuomalaisetkin toitottivat, että köyhiä ei enää kurmuuteta. Toisin kävi, takki kääntyi Soinilla nopeammin kuin ehti muste äänestyslipuissa kuivua.

Hyvinvointivaltiota ollaankin nyt purkamassa oikein urakalla. Leikataan perusturvaa, heikennetään opiskelumahdollisuuksia ja työn tekemisen kannattavuutta. Jos listaisin tässä puheessa kaikki nykyisen hallituksemme hyvinvointivaltiota heikentävät päätökset ja suunnitelmat, kahvi ehtisi jäähtyä ja ilta pimentyä.

Haluan kuitenkin minäkin nostaa esiin muutamia viime viikkoina esille nousseita seikkoja, sillä tuskin tänä vappuna pidetään vasemmiston riveistä yhtään puhetta, jossa ei hallitustamme suomittaisi.

Yritysjohtaja Anne Berner otti Suomen kansalaisuuden juuri ennen vaaleja ja sen jälkeen kilpailutti puolueita etsien sen jonka riveistä olisi parhaat mahdollisuudet päästä ministeriksi. Liikenneministerinä Berner on konsulttipoliitikko, sillä hän on ilmoittanut olevansa vain käymässä politiikassa. Berner ei siis ole jäämässä keräilemään hyvinvointivaltion sirpaleita vaan palaa neljän vuoden jälkeen takaisin liike-elämään. Hän ajaa liike-elämän etua ohi kansalaisten edun.

En usko, että edes kokoomus olisi unelmoinut näin uusliberaalista porvarihallituksesta kuin mitä yritysjohtajat Sipilä ja Berner nyt luotsaavat. Suomesta tuntuu kaikki olevan kaupan. Suomi on jo myynyt kansallisomaisuuttamme, alehintaan vieläpä. Esimerkiksi sähkön siirtoverkon kauppaamisesta saavat nyt kansalaiset maksaa korkeina siirtohintoina.

Metsähallitus yhtiöitettiin tänä keväänä. Hallitus selvästikin haluaa yhtiöittää seuraavaksi sosiaali- ja terveyspalvelumme sekä tieverkoston ja rautatiet. On muistettava, että teoriassa yhtiöittäminen mahdollistaa myymisen ja onkin siten iso askel kohti yksityistämistä.

Ja kunnat ovat seuraamassa perässä. Kaupunkien hoidettavaksi kuuluvia tehtäviä ulkoistetaan, selityksenä säästöjen lisäksi ovat kilpailutuksen edut, oman työn ja yksityisen vertailu ja prosessien kehitys. Myös kotipaikkakuntani Hyvinkää on lähtenyt tälle tielle, ensimmäisenä kotihoidon osalta ja nyt myös suunnitteilla on ostaa neljäsosa kaupunkialueen kunnossapito- ja puistotyöstä yksityiseltä toimijalta.

SOTE-uudistuksen tarkoitus oli alun perin turvata palvelut asiakaslähtöisesti, vahvistaa perusterveydenhuoltoa ja tehdä se myös mahdollisimman kustannustehokkaasti ikääntyvän väestön maassamme. Nyt tuntuu, että kansainväliset terveysfirmat, jotka vieläpä operoivat veroparatiiseista käsin, ovat varastamassa koko shown. Heille pedataan bisnesmahdollisuuksia, jättäen viime käden järjestämisvastuu maakunnille, kuitenkin ilman todellista mahdollisuutta sote-kentän seurantaan. Kuka kantaa vastuun, kun yhtiöiden kautta meidän julkinen terveydenhuoltomme hautautuu yhtiösalaisuuden suojiin. Ei ainakaan konsulttipoliitikko.

Näin Vapun, työväen juhlan alla ajankohtainen asia on myös hallituksemme ajama työvoimapolitiikka. Vastikään Sipilä piti isolla haloolla tiedotustilaisuuden toimista työllisyyden parantamiseksi. Laihaksi jäivät pääministerin tarjoamat eväät. Mitään konkreettista emme saaneet kuulla. Ei helpotusta ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen tai edes työllistymissetelimallia, jossa työttömyyskorvausta voisi käyttää työllistymisen alkuvaiheessa. Myös työttömyysturvan suojaosan korotus olisi ehdottomasti kannatettava kannustin lyhyemmänkin työsuhteen vastaanottamiseksi.

Näiden järkevien toimien sijaan saimme kuulla työministeriltä työnäyte-mallista, missä haiskahtaa väkisinkin ilmaistyö, ellei jopa orjuus. Suomen työttömyyttä ei ratkaise vastikkeellisuuden lisääminen tai työttömän nöyryyttäminen. Suomessa tarvittaisiin kipeästi nimenomaan oikeita työpaikkoja, joista maksetaan ihan oikeaa palkkaa, millä voisi elää ilman samanaikaisia sosiaalietuuksia. Jos yksityinen sektori ei pysty työllistämään, on julkisen sektorin, valtion ja kuntien astuttava etulinjaan.

Kunnostetaan teitä ja homekouluja, investoidaan sinne missä tarvetta ja korjausvelkaa on. Hoivavelkaa unohtamatta. Hoitajamitoitusta tulisi kaikilla hoiva-alan sektoreilla nostaa, sillä luotaisiin asiakkaille turvaa ja hyvää hoitoa, mutta erityisesti työtä naisille. Sillä Sipilän hallituksen leikkaukset osuvat kipeimmin juuri naisvaltaisille aloille. Kuntasektorin työntekijöistä jopa 80% on naisia, joten kaikki leikkaukset kunnissa, esimerkiksi lomarahojen pienentäminen, heikentävät juuri naisten toimeentuloa. Suunnitelma sallia alle vuoden mittaiset määräaikaiset työsuhteet ilman perusteita, vuorotteluvapapaiden leikkaukset ja ammatillisen aikuiskoulutustuen puolittaminen osuvat nimenomaan pieni- ja keskituloisten naisten mahdollisuuksiin pärjätä ja kehittyä työelämässä.

Naisille perheen ja työn yhteensovittaminen vaikeutuu, liekö se porvarihallituksen tarkoituskin. Naisten jäädessä kotiin hoitamaan lapsia ja vanhuksia, työtä riittäisi miehille paremmin. Kaikille tämä malli ei kuitenkaan ole ratkaisu. On surullista miten Sipilän hallitus on alusta alkaen, tietoisesti jättänyt esitystensä sukupuolivaikutukset arvioimatta. Tasa-arvo ei tunnu olevan nykyhallitukselle tärkeä asia.

Euroopan tasolla vallitsee sama linja, naisten ja miesten välinen tasa-arvo on selkeästi taantunut kriisimaissa. Taloudellisen tilanteen ollessa kireä, luonnollisestikin jokainen taho joutuu säästämään. Maiden harjoittama politiikka talouskriisin hoitamiseksi on kuitenkin kohdistunut erityisen ankarasti naisiin. Taantuman alkuvaiheessa miesten työttömyys luonnollisesti lisääntyy, kun esimerkiksi teollisuuden ja vaikkapa rakennusalan kannattavuus laskee. Valtion säästötoimet taloustilanteen korjaamiseksi sen sijaan kohdistuvat naisvaltaisiin palvelualoihin ja erityisesti julkiseen sektoriin. Myös aktiivisia työllistämistoimia suunnataan enemmän miehille.

Näin on siis muuallakin, ei vain meillä Suomessa. Ja jos katsotaan muun Euroopan kriisimaita, ei tämä politiikka ole ollut oikea ratkaisu siellä, miksi siis meilläkään.

Tämä kaikki edellä mainittu todistaa sen kiistattoman tosiseikan, että Vasemmistoliittoa tarvitaan. Jos me väsymme taistelemaan työtätekevän kansan tai heikompien ja sairaiden ihmisten puolesta, Suomi hyvinvointivaltiona lakkaa olemasta. Meitä tarvitaan nyt ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Sillä Vasemmistoliitolle tasa-arvo kaikkien ihmisten kesken ja heikommista huolehtiminen ovat aatteen ja toiminnan kulmakiviä. Vappu on meidän juhlamme, kaikkien jotka ovat omalla työllään rakentaneet tätä maata ja hyvinvointivaltiota, jonka hedelmistä täytyy jokaisella olla lupa tasavertaisesti nauttia.

Hyvää Vappua!

 

]]>