Suomen hallituksen alkukuusta julkistamat välähdykset tulevista työntekijöiden palkanalennuksista koskettavat erityisesti kuntien ja valtion työntekijöitä sekä kaikkia matalapalkka-alojen työntekijöitä. Kyllä, puhun palkanalennuksista, koska sellaisia ne käytännössä ovatkin.
Kaupan alan työt ovat pirstaloituneet, yhä useampi kaupan työntekijä tekee alle 30 tunnin työviikkoa. Ja osa-aikainen työsuhde merkitsee lähes poikkeuksetta myös pienempää tuntipalkkaa. Heidän palkkapussissaan ilta- ja viikonloppulisät sekä arkipyhäkorvaukset näyttelevät isoa roolia.
Kaupan työntekijöiden lisäksi suunnitellut leikkaukset iskevät todella kovaa hoiva-alalle. Voiko hoiva-alalla mennä sairaana töihin? Tämä varmasti tulee lisääntymään, koska ihmisillä ei ole varaa sairastaa. Haluatko sinä sairaan hoitajan hoitavan lapsiasi tai vaikka mummua vanhainkodissa?
Mihin hallitus näillä säästötoimenpiteillä oikein sitten tähtää? Omien sanojensa mukaan Suomen kilpailukyvyn parantamiseen.
Viennin ongelmat eivät kuitenkaan johdu palkoista tai lomapäivistä, sillä vientiteollisuuden kuluihin nämä kaavaillut muutokset eivät toisi edes optimistisesti ajatellen kuin enintään yhden prosentin säästön. Ei sillä vielä vienti nouse. Huomattavasti enemmän olisi vaikutusta EU:n Venäjälle asettamasta pakotepolitiikasta irtautumisella.
Hallituksen esitykset toteutuessaan kuitenkin vääjäämättä lisäävät suomalaisten eriarvoisuutta ja vähentävät ihmisten ostovoimaa ja siten heikentävät kotimarkkinoita. Kuka lopulta maksaa laskun kun kilpailukykyä yritetään nostaa?
En usko, että monikaan äänestäjä oikeasti tätä halusi. Onhan nyt selvästi huomattavissa hallituspuolueiden takinkääntö ja vaalipuheiden pyörtäminen, joten moni heitä äänestänyt varmasti kokee tulleensa petetyksi. Harva ihminen pystyy sanomaan olevansa jonkun puolueen kanssa samaa mieltä kaikista asioista. Pitää löytää ne tärkeimmät kysymykset ja seurata sitä mitä puolue on tehnyt asioiden eteen pidemmällä aikavälillä. Yhtäkkiset lupaukset harvoin pitävät.